Sosiaalifoorumi kerää yhteiskunnalliset järjestöt, liikkeet, verkostot ja kansalaiset yhteen keskustelemaan yhteiskunnan ja ympäristön tulevaisuudesta. Sosiaalifoorumi järjestetään Työväenmuseo Werstaan tiloissa, Väinö Linnan aukio 8, Finlaysonin alue. Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Vuoden 2026 Tampereen sosiaalifoorumin ohjelma
-Ohjelma ja aikataulut tarkentuvat lähipäivien aikana-
Työväenmuseo Werstas
Luento: Lopun jälkeen – miksi yhteiskuntamme romahdus ei ole maailmanloppu?
Työväenmuseo Werstas
Kollapsologia perustuu ajatukseen, että yhteiskuntamme on vääjäämättä romahtamassa. Tämän hyväksyminen haastaa meidät miettimään mikä on aidosti tärkeää ja minkä eteen haluamme tehdä työtä. Kollapsologiassa, kuten tässä esityksessäkin, pohditaan kuitenkin paitsi loppua, myös alkuja – miltä haluaisimme seuraavan yhteiskunnan näyttävän?
Milla Unkila (KTT) on Turun yliopiston kauppakorkeakoulun erikoistutkija, BIODIFUL-hankkeen viestintä- ja vuorovaikutuspäällikkö sekä suomalaisen kollapsologiaverkoston perustaja.
Opastus: Opastus Teollistumisen vai ilmastonmuutoksen symboli?
Työväenmuseo Werstas
Opastettu kierros höyrykonemuseoon, kesto 30min.
Dokumenttielokuva ja keskustelu: Mihin Rojavan itsehallinto perustuu
Tampereen Kurdistanin ystävät
Rojavaa (= Democratic Autonomous Administration of North & East Syria, DAANES) käsittelevän dokumenttielokuvan pohjalta keskustelemme perusteista, joiden pohjalta DAANES on säilynyt yhdenvertaisuuten ja naisten vapautukseen perustuvana itsehallinnollisena alueena huolimatta Turkin ja Syyrian entisen sekä nykyisen hallinnon rajuista väkivaltaisuuksista jo 14 vuotta.
Luento: Uusi maailmanjärjestys - mikä muuttuu?
H-SOME Finland
Keskustelutilaisuus: Gazan kansamurha ja Suomen vastuu
Pirkanmaan Rauhanpuolustajat
Monet maat ovat avoimesti tukeneet Israelin toteuttamaa kansamurhaa, mutta on myös monia maita, jotka ovat tukeneet sitä olemalla hiljaa ja myötäilemällä Israelin murhanhimoista politiikkaa. Yksi näistä maista on Suomi. Jatkuvat asekaupat, tiivis sotilaallinen yhteistyö ja Israelin näännyttämispolitiikan aktiivinen tukeminen voivat asettaa myös Suomen syyllisten penkille kansanmurhan tukemisessa. Sumudin varapuheenjohtaja Syksy Räsänen kertoo, miten Suomi on toiminut Gazan kansanmurhan suhteen. Kommentoijana apulaisprofessori, rauhatutkija Anitta Kynsilehto.
Työpaja: Tanssi-työpaja Dabke-tanssi & palestiinalainen vastarinta / Dabke-dance & Palestinian resistance
Sumud Tampere
Dabke on palestiinalainen tanssi, joka kuuluu erottamattomasti juhlahetkiin ja yhteiseen ilonpitoon. Tanssi ja musiikki ilmaisevat palestiinalaisten rohkeutta, vastarintaa, rakautta, identiteettiä sekä yhteenkuuluvuutta. Tule katsomaan ja kokeilemaan itse! Saat uutta iloa ja energiaa elämään ja aktivismiin. Samalla tuet työtä palestiinalaisten poliittisten- ja ihmisoikeuksien toteuttamiseksi sekä kansanmurhan, miehityksen ja apartheidin vastustamiseksi. Työpajan ohjaa Al-Hurriya [vapaus] -tanssiryhmä, joka taidokkaasti viihdyttää, kouluttaa, ylläpitää palestiinalaista kulttuuri-identiteettiä sekä kutsuu sinut mukaan solidaarisuusliikkeeseen. Työpaja sopii kaikille lapsista aikuisiin, etkä tarvitse aiempaa kokemusta. Vapaa vapaa Palestiina! Dabke is a Palestinian dance and an integral part of celebrations and shared joy. Dance and music express Palestinians' courage, resistance, love, identity, and community. Come watch and try it out yourself! You'll get renewed energy and joy to your life and activism. At the same time you'll support the work for Palestinians' political and human rights, and ending the genocide, occupation and apartheid. The workshop is hosted by Al-Hurriya [freedom] - dance group that entertains, educates, strengthens Palestinian cultural identity, and invites you to join the solidarity movement. The workshop is suitable for everybody from children to adults, no previous experience needed. Free free Palestine!
Yhteislaulutilaisuus: Laula elämän puolesta - Yhteislauluja ympäristöstä, muutoksesta ja toivosta
Laula elämän puolesta kollektiivi
Laula elämän puolesta on kesällä 2025 alkuunlaitettu laululiike, joka tahtoo yhdessä laulamalla ottaa kantaa paremman ilmastopolitiikan, luonnon monimuotoisuuden ja hyvinvoinnin puolesta. Tämä laululiike järjestää isompia ja pienempiä tapahtumia, joihin kootaan ihmisiä laulamaan yhdessä ympäristöön, muutokseen ja toivoon liittyviä lauluja. Tapahtumiin voi osallistua kuuntelijana, yhteislaulajana, kuorolaulajana tai tulla mukaan taustajoukkoihin.Tavoitteena on sekä välittää ulospäin voimakas viesti paremman ympäristöpolitiikan puolesta, että myös vahvistaa osallistujien yhteenkuuluvuuden tunnetta, identiteettiä ja tuottaa hyvää oloa.
Multimediaesitys ja keskustelu: Brasilia: kansan oikeuksien puolustajat / Brazil: defenders of the people’s rights
Anti-imperialistinen kollektiivi AIK
Viime vuosina kasvanut köyhien talonpoikien kamppailu maasta on tilastoitu tosiasia, samoin kuin talonpoikaisaktivisteihin kohdistuneiden poliittisten murhien viimeaikainen lisääntyminen. Kaupungeissa nousee laajempaa demokraattista liikettä jatkuvaa repressiota, mielivaltaa ja nälkää vastaan: opiskelijat, naisliike, ammatillinen liike, asianajajat. Kaikkia näitä yhdistää tuki köyhien talonpoikien kamppailulle maaseudulla, sekä yhtyminen kansainvälisesti järjestäytyvään anti-imperialistiseen liikkeeseen. Multimediaesitys ja yleisökeskustelu.
The growing struggle for land by the poor peasants is a statistically documented fact, as is the recent increase in the number of political murders of peasant activists. In the cities a wider democratic movement is rising against continuing repression, abitrariness and hunger: students, women’s movement, trade union movement, lawyers. All these are united in supporting the poor peasants’ struggle in the countryside, as well as uniting with the internationally organizing anti-imperialist movement. Multimedia presentation and audience discussion.
Keskustelu: Sukupolvikeskustelu: vastakkain vai yhdessä?
Tampereen Entisten Nuorten verkosto
Tampereen Entisten Nuorten verkosta järjestä keskustelun vapaudesta, vastuusta ja vaikuttamisesta. Mitä tarvitaan? Kapinaa, aktivismia, osallisuutta, rohkeutta, arvojen tarkastelua, toivoa, kestävyyttä, kompromisseja, muutosta? Keskustelijat: nuori vapaaehtoistyöntekijä, sosionomiopiskelija, entinen nuori, uori elokapinallinen
Tampereen Entisten Nuorten verkosto järjestää sukupolvien välisen keskustelun vapaudesta, vastuusta ja vaikuttamisesta. Haluamme pohtia, millaisessa maailmassa elämme nyt ja millaista tulevaisuutta rakennamme yhdessä. Keskustelun ytimessä ovat kysymykset siitä, miten yksilö voi vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon, ja millainen on ihmisten luottamus omiin vaikuttamismahdollisuuksiinsa. Pohdimme myös, miten eri sukupolvet saavat äänensä kuuluviin ja millaisia esteitä tai mahdollisuuksia he kohtaavat.
Tarkastelemme vapauden käsitettä eri näkökulmista; Miten vapaus näyttäytyy eri sukupolville? Vaikuttaako sosiaalinen media nykynuorison vapauden kokemukseen ja millä tavoin? Voiko vapaus toteutua ilman vastuuta? Kuka kantaa vastuun yhteisestä tulevaisuudesta, ja millaisia kompromisseja yksilöiden on tehtävä yhteisen hyvän vuoksi? Miten turvallinen tulevaisuus rakennetaan? Millaista kansalaisaktivismia ja kapinointia tarvitaan. Haluamme avata keskustelun näistä tärkeistä teemoista. On tärkeää löytää tila, jossa eri-ikäiset ihmiset voivat kohdata toisensa, jakaa kokemuksiaan ja rakentaa ymmärrystä siitä, mikä on merkityksellistä yksilönvapaudelle ja yhteisölliselle elämälle.
Keskustelutilaisuus: Neljäs sektori ja keskinäinen apu (mutual aid) julkisen ja kolmannen sektorin murtuessa
Demokratiaklubi, Hyvää pataa -ruoanjakokollektiivi, Tapahtuma- ja mediarenessanssi ry
Keskustelu: PROUT - Miten henkisyys voi olla uuden yhteiskuntamallin ytimessä?
PROUT Suomi
Luento: Äärioikeisto ja kuumeneva ilmasto
KSL-opintokeskus
Äärioikeisto ei ole jäänyt kylmäksi ilmastonmuutoksen edessä. Se pyrkii ottamaan asian haltuunsa omalla tavallaan. Ilmastonmuutoksen täyden kieltämisen lisäksi äärioikeiston ilmastopolitiikassa korostuu viivyttely ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta se sisältää myös ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja sen hillitsemiseen liittyviä avauksia. Ominaista äärioikeistolle on pyrkimys uusintaa rasistisia ja kansallismielisiä ajatuksia myös ilmastonmuutoksen oloissa ja torjua ilmasto-oikeudenmukaisuuteen liittyvät näköalat.
Tilaisuudessa äärioikeiston ilmastopolitiikan rasistisia ulottuvuuksia tutkiva Sonja Pietiläinen käy läpi äärioikeiston roolia ilmastokriisissä ja miten äärioikeiston politiikkaan tulisi vastata kuumenevan ilmaston aikana. Pietiläinen työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston hankkeessa Ilmastoestäminen Suomessa (ILMEST). Tilaisuuden juontaa KSL-opintokeskuksen koulutustuottaja Jukka Peltokoski.
Kirjailijahaastattelu ja keskustelu: Broilerin tarina – kirjailijavieraana Tiina Ollila ja Helinä Ääri
Animalia ry
Millaista on broilerintuotanto? Broileri on lähes jokaiselle tuttu ruokalautaselta, mutta harva tietää, minkälainen elämä villistä viidakkokanasta jalostetulle linnulle on suotu. Broilerin tarina on kirja siitä, mitä tapahtuu ennen kuin hunajamarinoitu suikale päätyy kiireisen kokkaajan pannulle ja mitä sen lautaselle päätyminen oikeastaan maksaa. Kirja perustuu tutkittuun tietoon, asiantuntijahaastatteluihin ja taustatyöhön arkistoissa ja broileritiloilla.
Tiina Ollila on tuotantoeläimiin ja eläinpolitiikkaan perehtynyt tietokirjailija. Hän tekee väitöskirjaa teurastamisen oikeutuksesta. Hän on elänyt maatiaiskanojen kanssa vuosikymmenen ja kirjoittanut laajasti eläinoikeuksista. Hän työskentelee Animaliassa erityisasiantuntijana.
Helinä Ääri on kanojen ja ihmisten suhteisiin keskittynyt tutkija ja kirjoittaja, jonka väitöskirja käsitteli broilerintuotantoa kulttuuri-ilmiönä. Hän on kasvanut kanojen ympäröimänä. Nykyään hänen kotikanalassaan asuu kaksi parvea: toiseen kuuluu kolme kukkoa ja toiseen yksi kukko ja kaksi kanaa.